Asia: Saamelaisneuvoston ja Suomen Porosaamelaiset ry:n lausunto hallituksen esityksestä Eduskunnalle Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi
Saamelaisneuvosto ja Suomen Porosaamelaiset ry lausuvat asiakohdassa mainitusta hallituksen esityksestä (HE 132/2015 vp) liitteenä olevan muistion perustalta kunnioittaen seuraavaa.
Metsähallituksen uudelleenorganisoinnin perustana oleva valtion omistusoikeus valtion metsämaahan on perustuslakivaliokunnan viittaaman tutkimuksen mukaan syntynyt ilman maakirjoja ja kiinteistötoimituksia puhtaana virkamies- ja toimistotyönä 1970-luvulta alkaen ja valtion omistusoikeus valtionmaahan on kyseenalainen. Toisaalta taas perustuslakivaliokunnan käyttämän tutkimuksen mukaan lapinkylien osakkailla on ollut omistusoikeus veromaihinsa ja niiden kalavesiin, pyyntipaikkoihin ja laidunmaihin. Uutta todennettua tietoa ei ole asiasta.
Valtiolla ei ole vanhaan valtionmaahan yksityisoikeudellista oikeusperustetta eikä lainhuudatusta. Ei ole tiedossa, että lapinkylien osakkaiden omistusoikeutta olisi valtiosääntöä ajatelleen koskaan nimenomaan lakkautettu valtion oikeuden hyväksi. Saamelaisväestölle kuuluvan yksityisen omistusoikeuden olemassaolo on perustuslakivaliokunnan mukaan edelleenkin varteenotettavasti mahdollista. Saamelaisväestölle (lappalaisina) kuuluva omaisuudensuojaa nauttivaa kalastusoikeutta ei ole toteutettu täysimääräisesti, sitä on kalastuslaissa heikennetty ilman perustuslakivaliokunnan myötävaikutusta ja oikeus heikkenee edelleen esityksen mukaan.
Saamelaisten alkuperäiskansan kulttuurista ja oikeudellista erityisasemaa saamelaisten kotiseutualueen poronhoidossa ja sitä koskevassa tukilainsäädännössä ei ole järjestetty perustuslakivaliokunnan tärkeänä pitämällä tavalla, koska maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainvalmistelutyössä perustuslakivaliokunnan perustuslain tulkinnat on sivuutettu tarkoituksenmukaisuuskysymyksinä tai niistä vaietaan tahi niihin viitataan ehdotuksen säätämisjärjestysperusteluissa mielivaltaisesti eduskuntaa lainsäädäntötyössä erehdyttävällä tavalla.
Valtion metsätalousosakeyhtiön markkinaehtoisen toiminnan ja saamelaisten poronhoidon harjoittamisen välillä vallitsee peruuttamaton ristiriita. Pidämme saamelaisten syrjintänä sitä, että esityksen osakeyhtiölle, joka ei ole viranomainen, annettaisiin valta päättää saamelaisten poronhoitoon kuuluvista asioista tilanteessa, jossa saamelaisten poronhoidon asema saamelaisten kotiseutualueella on järjestämättä perustuslakivaliokunnan tarkoittamalla tavalla.
Ainoa kestävä ratkaisu on mielestämme se, että kaikki saamelaisten kotiseutualueen valtion metsämaat niille perustettuine suojelu- ja erämaa-alueineen sekä Inarin järven yleinen vesialue säädetään julkisten hallintotehtävien hoitoon tarkoitetuksi omaisuudeksi.
Jouni Lukkari Ristenrauna Magga
Saamelaisneuvosto Suomen Porosaamelaiset ry
Varapuheenjohtaja Sihteeri
Liite: OTK Heikki J. Hyvärisen muistio
*******
Liite lausuntoon HJH Muistio MH HE 132 2015:
OTK Heikki J. Hyvärinen Enontekiöllä 10.2.2016
Sähköposti: hjhyva@gmail.com
Puhelin: +358400 142817
Muistio Saamelaisneuvostolle hallituksen esityksestä Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi (HE 132/2015 vp)
Tarkastelen esitystä Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi (HE 132/2015 vp; jälj. Metsähallitusorganisointi) saamelaisten perinteisten elinkeinojen, erityisesti poronhoidon kannalta. Metsähallitusorganisoinnilla on kiinteä yhteys ainakin seuraaviin perustuslain kannalta merkittäviin asioihin: valtion kyseenalainen maaomistusoikeus valtionmaahan, saamelaisten perinteisen poronhoidon perustuslaillinen turva, Metsähallituslain muutosesitys ILO:n alkuperäiskansasopimusta koskevassa esityksessä ja valtion metsätalousosakeyhtiön yksityisoikeudellinen luonne tai viranomaisluonne.
Yhteenveto
Metsähallitusorganisoinnin lähtökohtana on valtion omistama maa myös saamelaisten kotiseutualueella. Jokseenkin yksimielisen tutkimustoiminnan mukaan nämä alueet ovat aikaisemmin kuuluneet omistusoikeudella lapinkylien osakkaille. Yksityisoikeudellisesti valtiolla ei ole laillista saantoa eikä lainhuudatusta näihin maihin. (jälj. 4; suluissa viite tekstin 1-39 numeroituihin kappaleisiin) Valtiosääntöoikeuden näkökulmasta vanhan yksityisen maanomistusoikeuden lakkauttaminen valtion oikeuden hyväksi vaatisi lainsäätäjän tai lainvoimaisen viranomaisratkaisun nimenomaisuutta, mitä ei ole tiedossa. (5) Perustuslakivaliokunta on pitänyt lapinkylien osakkaiden maanomistusoikeutta tutkimuksen mukaisesti varteenotettavana ja valtion maanomistusoikeutta kyseenalaisena. (2 ja 7) On epäselvää, miten tilanne suhtautuu Suomen Perustuslain 15 §:n omaisuuden suojaan (10).
Esityksen keskeinen ongelma saamelaisten kannalta on markkinaehtoisen metsänhakkuun ja saamelaisten poronhoidon välinen ristiriita. Lappalaisten laillinen, ylimuistoiseen nautintaan nojaava porolaidunoikeus on poronhoitolain valmistelutyössä 1970-luvulla selitetty yleisoikeusluonteiseksi. (11-12) Saamelaisten kotiseutualueen poronhoitoa ei ole järjestetty poronhoitolaissa (13) eikä se siten toteudu poronhoitolakiin perustuvissa porotaloutta koskevissa toimenpiteissä (19) perustuslakivaliokunnan tärkeäksi katsomalla tavalla (21). Keskeisenä syynä tähän on se, että maa- ja metsätalousministeriö esittelevänä viranomaisena pitää lainvalmistelussaan perustuslakivaliokunnan perustuslain tulkintoja tarkoituksenmukaisuuskysymyksinä, sivuuttaa kyseiset perustuslakivaliokunnan kannanotot (22) tai muuntelee valiokunnan perustuslain tulkintaa mielivaltaisesti ministeriön omia perusteluja varten (25). Vastaavasti erään saamelaisryhmän omaisuudensuojaa nauttiva kalastusoikeus on ilman perustuslakivaliokunnan myötävaikutusta heikennetty Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa (12 a-12 b). Tulisi selvittää mainittujen epäkohtien suhde tilattoman saamelaisväestön perustuslailliseen omaisuudensuojaan PL 15 § (12 -12 b) ja kulttuurinsuojaan PL 17.3 § (20-21) sekä perustuslakivaliokunnan lakiehdotusten perustuslainmukaisuuden valvontaan PL 74 § verrattuna perustuslain mukaiseen virkamiesten virkatoimien lainmukaisuuteen PL 118 §, (25-26). Kysyä voi myös miten Metsähallitusta koskevan lakiehdotuksen 5 §:n mukaisesti voidaan hoitaa poronhoitolain ja porotalouslain mukaisia julkisia hallintotehtäviä (33; vrt. oikeusvaltioperiaate PL 2.3 §)
Eduskunnassa on samanaikaisesti vireillä ILO:n alkuperäiskansasopimukseen 169 liittyvä Metsähallituslain muutosesitys (tämän vuoden ajan) ja Metsähallitusorganisointiin liittyvä esitys Metsähallituksesta. Olisi tärkeätä tietää, kumpi esityksistä turvaa perustuslain 22 §:n mukaisesti paremmin saamelaisten perus- ja ihmisoikeuksia perustuslakivaliokunnan perustuslain tulkintojen lähtökohdista (38).
Markkinaehtoisesti toimivalle valtion metsätalousosakeyhtiölle annettaisiin lain 4 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaisesti oikeus Metsähallituksen puolesta myöntää poronhoidon harjoittamiseen tarpeellisia laitteita, rakennelmia ja aitoja. Saamelaisten poronhoito toimii ristiriitatilanteessa kyseisen osakeyhtiön toiminnan kanssa. Voidaanko tällaisessa tilanteessa perustuslain 124 § huomioon ottaen osakeyhtiölle antaa kyseisiä hallintotehtäviä. (34)
A. Valtionmaiden omistusoikeuden kyseenalaisuus
1.Metsähallitusorganisointiin liittyvä lakiehdotus valtion metsätalousosakeyhtiöstä lähtee selväsanaisesti valtion omistusoikeudesta valtion metsämaahan. Yhtiö toimii 1 §:n 2 momentin mukaan ”valtion omistamalla maalla”.
2. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on – toisin kuin hallitus – vanhastaan katsonut, että valtion metsämaat ovat olleet ja varteenotettavasti edelleenkin ovat saamelaisten omistamia. Poronhoitolain käsittelyssä vuonna 1990 antamassaan lausunnossa perustuslakivaliokunta piti Kaisa Korpijaakon väitöskirjan perustalta yksityisten omistusoikeutta valtionmaahan edelleenkin mahdollisena: ”…on esitetty varteenotettavia näkökohtia maahan kohdistuvan saamelaisten omistusoikeuden olemassaolon puolesta. Kysymys…on kuitenkin edelleen epäselvä.” (PeVL 3/1990 vp s. 2/I)
3. Omistusoikeus maahan on voinut vanhastaan syntyä myös ns. lappalaiselinkeinoja harjoittamalla. Ruotsin korkein oikeus (HD) tuomio ns. verotunturioikeudenkäynnissä vuonna 1981vahvisti, että omistusoikeus isännättömään maahan on ainakin 1600-luvulla voinut Ruotsin oikeuden mukaan syntyä poronhoitoa, kalastusta ja metsästystä harjoittamalla ilman maanviljelyä. Jos tällainen oikeus on syntynyt, se olisi voinut siirtyä valtiolle lähinnä Ruotsin oikeuden mukaisella kiinteistön saannolla: med ”fastighetsförvärv som erkändes i svensk rätt”. Isännättömien alueiden omistusoikeuden valtio on voinut saavuttaa ilman tavallista laillista saantoa ”…om herrelös mark…finns det…inte något hinder att anta att staten förvärvat äganderätt utan ett laga fång i vanlig mening.”
4. Valtiolla ei ole yksityisoikeudellista laillista saantoa valtion metsämaahan, vaikka vuonna 2004 Pallas-Yllästunturin kansallispuistoa koskevan hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa väitettiin, että valtiolla olisi lainhuudatus puiston alueella sekä vanhaan valtionmaahan että yksityisiltä hankittuihin tiloihin. Ympäristövaliokunta joutui mietinnössään korjaamaan lakiehdotuksen virheen ja totesi, ”…ettei valtiolla ole lainhuutoa kansallispuistoon sisältyvään niin sanottuun vanhaan valtionmaahan eli valtion metsämaahan…” (YmVM 17/2004 vp s. 5-6).
5. Maanomistusoikeus ei myöskään valtiosääntöä ajatellen lakkaa ja siirry yksityisiltä valtiolle miten tahansa. Suomessa professori Mikael Hidén on maattoman (tilattoman) saamelaisväestön kalastusoikeutta koskevassa asiassa lausunut kantanaan perustuslakivaliokunnalle (jonka jälkeen PeVL 7/1978 vp), että omistusoikeus maahan ei menetä merkitystään tai häviä pelkästään sillä perusteella, että on kulunut paljon aikaa tai että jokin osapuoli lähtee siitä, että kyseistä oikeutta ei enää ole, vaan oikeus lakkaa lainsäätäjän nimenomaisella kannanotolla, jonka mukaan oikeutta ei enää ole tai vastaavasti lainvoimaisella viranomaisratkaisulla, jolla oikeus selväsanaisesti poistetaan tai selväsanaisesti lähdetään siitä, että oikeutta ei enää ole.
6. Tällaista lainsäätäjän nimenomaista kannanottoa ja tai vastaavaa lainvoimaista viranomaisratkaisua ei ole tiedossa. Valtion omistusoikeus valtion metsämaahan on tutkimuksen mukaan syntynyt ilman maakirjoja ja kiinteistötoimituksia ”puhtaana virkamies- ja toimistotyönä” (lih. ja kurs. tässä). Ensin vuonna 1976 jakolain 284 §:n muutoksella maarekisteriin tuli merkittäväksi myös ”valtion metsämaa” suojelualueineen, perusteluinaan se, että ”on katsottu”, että valtion metsämaat ”voitaisiin… ”omistusoikeusyksikköinä” merkitä maarekisteriin. Sitten vuoden 1985 kiinteistörekisterilain 2 §:n mukaisesti ”kiinteistörekisteriin merkitään kiinteistöinä…valtion metsämaa. Ja lopuksi vuoden 1995 kiinteistönmuodostamislain 2 §:ssä Kaisa Korpijaakko-Labban mukaan ”vastoin koko oikeusjärjestelmämme perusteita” sinetöitiin valtion ns. ”omistusoikeus” valtion metsämaan ”kiinteistöön”: ”Tässä laissa tarkoitetaan kiinteistöllä sellaista itsenäistä maanomistuksen yksikköä, joka on kiinteistörekisterilain nojalla merkittävä kiinteistönä kiinteistörekisteriin.”
7. Eduskunnan perustuslakivaliokunta tarkasteli Pallas-Yllästunturin esityksestä antamassaan lausunnossa kysymystä ”Valtionmaiden omistusoikeus”. Kaisa Korpijaakko-Labban tutkimustuloksiin viitaten valiokunta piti valtion oikeutta valtionmaahan ”kyseenalaisena”. Valiokunnan mukaan on lisäksi voitu osoittaa (Juhani Wirilander), että lapinkylään kuuluvilla perheillä ja kylän osakkailla on ollut ”omistusoikeus veromaihinsa” ja niiden kalavesiin, pyyntipaikkoihin ja laidunmaihin. (PeVL 29/2004 vp s. 4/I)
8. Vuonna 1990 perustuslakivaliokunnassa vallinnut epäselvyys maanomistuskysymyksessä ei ollut selvinnyt vuoteen 2004 mennessä. Mahdollista perustuslain omaisuudensuojaan ja saamelaisten kulttuurinsuojaan (PL 17 § 3 momentti) liittyvää, tulevaa lainsäädäntöä ajatellen perustuslakivaliokunta toivoikin lausunnossaan (PeVL 29/2004 vp s. 4/II) dokumentoitua tietoa Oulun ja Lapin yliopistoissa vireillä olevasta Lappia koskevasta tutkimusohjelmasta. Oikeusministeriö oli vuonna 2003 tilannut tutkimusryhmältä maankäyttöä ja maanomistusoloja koskevan tutkimuksen entisten Tornion ja Kemin lappien alueilta.
9. Tutkimusohjelman ehkä merkittävin anti valtion oikeuksien kannalta oli OTL Juha Joonan vuonna 2006 monografiassaan julkaisema tutkimustulos. Joonan mukaan valtion omistusoikeus lappalaisten aikaisemmin omistamaan maahan olisi laillisesti syntynyt vuonna 1742 toimivaltaisen hallintoviranomaisen – kamarikollegion – oman lausuntonsa hyväksymistä ja sen lähettämistä kuninkaalle koskevalla päätöksellä asiassa, joka oli alistettu kuninkaan ratkaistavaksi. Joona ei tiedä kuninkaan koskaan ratkaisseen asiaa, joka oli vireillä vielä seuraavana vuonna (1743). Joona toteaakin ristiriitaisesti oman tutkimustuloksensa kanssa, että lappalaisten ja valtion oikeuksien välinen epäselvyys ei saanut ratkaisuaan: ”Mikäli asiassa olisi annettu Kuninkaallinen päätös se olisi saanut ratkaisunsa.” Tämä virheellinen ja sekava tutkimustulos valtion maanomistuksen syntymisestä Joonalla oli perustana myös Lakimies-lehden artikkelissa vuonna 2013.
10. Viimeaikaisen suomalaisen tutkimustoiminnan mukaan (kuten edellä Joona, Korpijaakko ja Wirilander) saamelaisilla näyttää olleen Ruotsi(-Suomen) oikeusjärjestyksen tunnustama omistusoikeus maahan lappalaiselinkeinojen harjoittamiseksi. Siviilioikeudellisesti saamelaisten maanomistusoikeuden ei tiedetä siirtyneen valtiolle laillisella saannolla. Valtiosääntöämme ajatelleen ei ole tiedossa lainsäätäjän ratkaisua eikä lainvoimaista viranomaistoimitusta, jolla saamelaisten maanomistusoikeus olisi nimenomaan lakkautettu valtion hyväksi. Tältä perustalta lakiehdotus valtion metsätalousosakeyhtiöstä, joka toimisi ”valtion omistamalla maalla” on heikolla oikeudellisella perustalla ja perustuslakivaliokunnan ilmaisua käyttäen ”kyseenalainen”. On epäselvää, miten tilanne suhtautuu Suomen Perustuslain 15 §:n omaisuuden suojaan.
B. Saamelaisporonhoidon ja -kalastuksen syrjintä maa- ja metsätalousministeriön lainvalmistelussa
11. Metsähallitusorganisoinnin keskeinen ristiriita saamelaisten kotiseutualueella jatkuu ja pahenee aikaisemmasta ehdotetun valtion metsätalousosakeyhtiön markkinaehtoisen liiketoiminnan ja saamelaisten perinteisen poronhoidon harjoittamisen välillä. Poronhoidon harjoittaminen väitetyn ”yleisoikeuden” perustalta joutuu väistymään valtion ns ”maanomistusoikeuden” tieltä.
12. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan lainvalmistelutyössä katsottiin alun perin, että porolaidunoikeus kuului valtiovallan vahvistamana, ylimuistoiseen nautintaan perustuvana muut pois sulkevana oikeutena lappalaisille. Tätä yksityisoikeudelliseen oikeusperusteeseen nojautuvaa oikeutta ei poronhoitolaissa vahvistettu oikeudenomistajilleen, jotka ilmenevät suoraan vielä vuoden 1968 henkikirjasta tilattomaan väestöön kuuluvina ”paimentolaislappalaisina”. Vuoteen 1976 saakka porolaidunoikeuden katsottiin lainvalmistelutyössä nojaavan ylimuistoiseen nautintaan. Sanotusta vuodesta alkaen voimassa olevaan poronhoitolakiin (848/1990) saakka poronhoito-oikeus selitettiin lainvalmistelussa yleisoikeudeksi perustelunaan se, että oikeuden luonteella ei katsottu olevan erityistä käytännön merkitystä, koska sitä harjoitetaan pääosin valtion omistamilla mailla. Ylimuistoiseen nautintaan nojaavat (tilattomien saamelaisten eli lappalaisten) oikeudet ovat omaisuudensuojan piirissä olevia oikeuksia (ks. PeVL 7/1978 vp s. 2/II), yleisoikeudet eivät ole. Saamelaisten porolaidunoikeus on yleisoikeusperusteiseksi selitettynä saanut jatkuvasti väistyä valtion ns maanomistusoikeuden ja turismin lisääntymisen tieltä.
12 a. Perustuslakivaliokunta vahvisti lausunnossaan 1978, että maattomalla saamelaisväestöllä (oikeastaan tilattomalla luontaiselinkeinoista elävällä saamelaisväestöllä eli lappalaisilla) on kolmen pohjoisen kunnan alueella ilman lupaa ja maksua omaisuudensuojaa nauttiva oikeus kaikkeen kalastukseen. Tällaista alkuperäiskansan jäsenille ylimuistoisen nautinnan perusteella kuuluvaa oikeutta ei ILO:n alkuperäiskansasopimus 169 huomioon ottaen saanut perustuslakivaliokunnan vuoden 1993 lausunnon mukaan heikentää ”luvanvaraiseksi ja maksulliseksi” edes ”perustuslainsäätämisjärjestyksessä”. Kalastuslain järjestelyt turvasivat perustuslakivaliokunnan vuoden 1997 lausunnon mukaan tätä – ei saamelaisväestölle vaan – ”yleensä mainittujen kuntien asukkaille” turvattua oikeutta vain ”osaksi”. Viime vuoden loppuun saakka Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa kunnissa oli kuitenkin kalastuslain (286/1982) 14 a §:n ja 14 b §:n mukaiset valtion kalavesien kalastuskysymysten neuvottelukunnat. 14 a §:n 2 momentin mukaan Metsähallituksen ja metsäntutkimuslaitoksen tulee pyytää neuvottelukunnalta ”vuosittain lausunto kalastuksen järjestämisestä ja kalastuslupien myöntämisessä noudatettavista periaatteista. Viranomainen ei voi poiketa annetuista lausunnoista ilman erityistä syytä.” (lihavointi tässä) (PeVL 7/1978 vp s. 2/II, PeVL 30/1993 vp s. 2, PeVL 27/1997 vp s. 4)
12 b. Voimassa olevassa kalastuslaissa(379/2015), joka on säädetty ilman perustuslakivaliokunnan myötävaikutusta, kyseinen omaisuudensuojaa nauttiva oikeus on luvanvarainen ja kuntakohtaiset neuvottelukunnat on poistettu siitä. Metsähallituslakiin ehdotetut 39 §:n mukaiset saamelaisten kotiseutualueen kuntakohtaiset neuvottelukunnat, jotka ”toimisivat neuvoa antavina eliminä” on toimivaltaa ajatelleen selvä heikennys saamelaisten kalastusoikeuksiin. Sitä paitsi saamelaisväestön omaisuudensuojaan ja ihmisoikeuksiin kuten ILO:n alkuperäiskansasopimukseen liittyvän neuvottelukunnan keskeisistä kysymyksistä säädettäisiin asetuksella eikä lailla, mikä herättää kysymyksiä perustuslain 80 §:ää ajatellen. (HE 2015 vp s. 71-72 ja 102)
13. Ennen perusoikeussäännöstön muutosta (1995) ja perustuslain muutosta (2000) säädetty poronhoitolaki (848/1990) ei tunne saamelaista poronhoitoa. Perustuslakivaliokunta totesi poronhoitolakiesitystä koskevassa lausunnossaan (PeVL 3/1990 vp s. 1-3), että lakiin ei ole sisällytetty säännöksiä saamelaisten poronhoidosta eikä oikeuksista ”saamelaisten oikeuksia ei ole käsitelty tässä yhteydessä, koska niistä on toisaalla vireillä selvitys”. Porolaidunoikeuteen liittyen valiokunta katsoi, että saamelaisilla tutkimustoiminnan mukaisesti saattaa edelleenkin olla omistusoikeus maahan. Valiokunnan mielestä lisäksi Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten – kuten ILO:n alkuperäiskansasopimuksen 169 ja YK:n rotusyrjinnän kieltävän sopimuksen – määräykset ”velvoittavat sopimusvaltiota ryhtymään joihinkin toimenpiteisiin” vähemmistöjen aseman parantamiseksi. Perustuslakivaliokunta ”korostaen poronhoidon tärkeyttä saamelaisten kulttuurimuodon osana” kiirehti maaoikeusselvityksiä (saamelaislain valmistelua eduskunnalle) ja poronhoitolain tarvittavaa sopeuttamista saamelaislain mukaiseksi. Vielä valiokunta kiinnitti huomiota siihen, että paliskunnalla ei ole keskeistä asemaa eräiden saamelaispaliskuntien poronhoidossa, vaan esimerkiksi Käsivarren paliskunnassa poroja hoidetaan kyläkunnittain.
14. Poronhoitolain säätämisen jälkeen lakia on muutettu saamelaisten kannalta merkittävästi vain vuonna 1993. Tuolloin oikeus omistaa poroja esitettiin poronhoitolain 4 §:ssä laajennettavaksi poronhoitoalueella kaikkien ETA-valtioiden kansalaisten oikeudeksi samoin edellytyksin kuin Suomen kansalaisilla oli. (PeVL 8/1993 vp s.1/I)
15. Ehdotuksen eduskuntakäsittely oli poikkeuksellinen. Perustuslakivaliokunta totesi, lähinnä saamelaisvaltuuskunnan ja maa- ja metsätalousministeriön edustajia kuultuaan, ”ettei hallituksen lakiehdotusta ollut valmisteltu sillä tavoin asianmukaisesti kuin valiokunta oli tähdentänyt valtiopäiväjärjestyksen 52 a §:stä antamassaan mietinnössä.” Keskeyttäen asian käsittelyn perustuslakivaliokunta varasi maa- ja metsätalousministeriölle vielä tilaisuuden kuulla saamelaisia ja harkita esityksen mahdollista tarkistamista. Saamelaisvaltuuskunta ehdotti poronhoitolain 4 §:ään lisättäväksi 2 momentin. Perustuslakivaliokunta sisällytti valtuuskunnan ehdotuksen uudeksi 2 momentiksi lausuntoonsa (PeVL 8/1993 vp s. 1/II) seuraavasti:
”Saamelaisten kotiseutualueella poroja saa omistaa alueella pysyvästi asuva saamelainen sekä lisäksi sellainen alueella pysyvästi asuva Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion kansalainen, joka lain voimaan tullessa omistaa poroja tai lain voimaan tultua saa niitä omistukseensa perinnön tai testamentin nojalla.”
16. Perustuslakivaliokunta katsoi lausunnossaan (PeVL 8/1993 vp s.2-3), että ehdotuksen tavoitteena oli turvata saamelaisille ”etuoikeus poronhoidon harjoittamiseen kotiseutualueellaan”. Ottaen huomioon valiokunnan aikaisemmat poronhoitolain käsittelyssä (PeVL 3/1990 vp s.2-4) mainitsemat ”kansainväliset sopimukset” ja ”poronhoidon tärkeys saamelaisten kulttuurimuodon osana” perustuslakivaliokunta harkitsi, että ehdotukselle ei ole perusoikeuksista johtuvia esteitä. ETA-sopimuskaan ei ollut sille, että sääntely muotoillaan selkeästi etniseksi ”saamelaisten erityiskohteluksi”, koska kysymys ei olisi ETA-sopimuksen kieltämästä kansalaisuuteen perustuvasta syrjinnästä, vaan ”aseman erilaisuuden pohjana olisi näet kansallisuus, saamelaisuus.” Lisäksi poronomistuksen jatkuvuus turvattaisiin lain siirtymäsäännöksellä muillekin (kuin saamelaisille) saamelaisten kotiseutualueen poronomistajille. Valiokunta totesi lopuksi: ”Perustuslakivaliokunta ei näe estettä sille, että saamelaisvaltuuskunnan ehdotus otetaan huomioon hallituksen esitystä käsiteltäessä.” – Ehdotettua säännöstä ei tuolloin otettu poronhoitolakiin.
17. Perustuslakivaliokunnan em. vuoden 1993 lausunnon jälkeen ei saamelaisten asemaa poronhoidossa voi seurata poronhoitolain valmistelutöistä. Perustuslakivaliokunta kiinnitti kuitenkin (kolmannen kerran) huomiota saamelaisten poronhoidon lainsäädännölliseen asemaan saamelaisten alkuperäiskansan itsehallintoa koskevan perustuslain säännöksen (HM 51a § nykyisin 121 § 4 momentti) eduskuntakäsittelyssä. Valiokunta totesi mietinnössään (PeVM 17/1994 vp s. 1-2), että Suomen ”EU:n jäsenyys ei estä myöntämästä saamelaisille perinteisillä saamelaisalueilla yksinoikeuksia poronhoidon harjoittamiseen”. Tähän ei tarvita suostumusta EU:n tasolla, vaan pelkästään muutosta kansalliseen lainsäädäntöön.
18. Perusoikeusuudistuksessa 1995 ja sittemmin uudessa perustuslaissa saamelaisten alkuperäiskansan poronhoito tuli Suomen Perustuslain 17 §:n 3 momentin turvaamaksi saamelaisten kulttuurimuodon osana. Tuona aikana on säädetty porotalouden tukilainsäädäntö, jossa porotaloudella tarkoitetaan poronhoitolain mukaista poronhoitoa. Tukilainsäädännön valmistelutöistä on seurattavissa porosaamelaisten aseman kehittyminen maa- ja metsätalousministeriön valmistelussa.
19. Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain (45/2000) tavoitepykälä (1 § 2 momentti) näyttäisi jo turvaavan saamelaisporonhoidon asemaa saamelaisten kotiseutualueella: ”Lain mukaisissa toimenpiteissä on kiinnitettävä erityistä huomiota saamelaisten mahdollisuuksiin ylläpitää ja kehittää kulttuurimuotoonsa kuuluvia elinkeinoja saamelaisten kotiseutualueella.” Säännös on kuitenkin toteutunut nollatasoisesti, koska 3 §:n 2 momentin mukaan ”Porotaloudella tarkoitetaan poronhoitolaissa tarkoitettua poronhoitoa.” – Poronhoitolaki ei tunne saamelaisporonhoitoa.
20. Neljännen kerran saamelaisten perinteinen poronhoito tuli käsiteltäväksi porotalouden ja luonteiselinkeinojen rahoituslain (rahoituslaki) muutosesityksen yhteydessä. Tuolloin perustuslakivaliokunta otti lausunnossaan (PeVL 21/2007 vp) kantaa saamelaisporonhoidon lainsäädännölliseen aseman turvaamiseen, nyt saamelaisten perustuslain perusoikeuksien kannalta. Valiokunta totesi esityksen säätämisjärjestyksen perusteluista puuttuvan ”lakiehdotuksen arvioinnin perustuslain 17 §:n 3 momentin valossa, jonka mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Saamelaiskulttuuriin kuuluu keskeisenä juuri poronhoito (PeVL 29/2004 vp s. 2, HE 309/1993 vp s. 65/II), jonka edellytyksiä ehdotus laiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain muuttamisesta juuri koskee.”(kurs. tässä)
21. Perustuslakivaliokunta hyväksyi em. esityksessä olevan säätämisjärjestystä koskevan puutteen lausunnossaan sillä perusteella, että tässä vaiheessa kyse oli ainoastaan tukijärjestelmien rakenteellisesta yhdenmukaistamisesta ja lain kokonaisuudistus on tarkoitus toteuttaa vasta tukijärjestelmien jatkuvuuden varmistuttua vuodelle 2008. Valiokunta piti kuitenkin lausunnossaan (PeVL 21/2007 vp s.3) – aikaisempiin saamelaisten poronhoidon asemaa koskeviin kannanottoihinsa viitaten – tärkeänä saamelaisten erityisaseman huomioon ottamista seuraavasti:
”Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että valtioneuvoston piirissä ryhdytään kokonaisuudistukseen, jossa saamelaisten kulttuurinen ja oikeudellinen erityisasema otetaan asianmukaisesti huomioon (PeVM 17/1994 vp s. 1-2) unohtamatta muun paikallisen väestön oikeuksia (PeVL 8/1993 vp s. 1/II) ja että saamelaiskäräjien edustus lainvalmistelussa varmistetaan alusta lähtien.”
22. Rakennetukilakia koskevan esityksen perusteluissa (HE 247/2010 vp s. 30/II), selvitetään sitä, miksi saamelaisilla ei ole erityisasemaa poronhoidossaan. Aluksi todetaan, että Ruotsissa saamelaisten poronhoidon yksinoikeuden jatkuvuus on turvattu Suomeakin koskevalla ”liittymissopimuksen pöytäkirjalla”(?), mutta Suomessa poronhoitoa ei ole katsottu ”tarkoituksenmukaiseksi säätää yksinomaan saamelaisille kuuluvaksi elinkeinoksi” (lihavointi tässä). Perusteluna on se, että ”edes saamelaisten kotiseutualueella porotalous tällä hetkellä ei ole vain saamelaisten harjoittama elinkeino.” Myöhemmin esityksen säätämisjärjestysperusteluissa (HE 247/2010 vp s.117/I) yksilöidään ainoan kerran koko esityksessä perustuslakivaliokunnan edellä mainittu rahoituslain muutosta koskeva lausunto (PeVL 21/2007 vp). Tästä perustuslakivaliokunnan lausunnosta ei ole otettu säätämisjärjestysperusteluihin mitään saamelaisia koskevaa, vaan käsitelty pelkästään valiokunnan lausunnon kantaa tuen saajan ikää koskeviin kysymyksiin. Lausunnossaan perutuslakivaliokunta kuitenkin ”piti tärkeänä” (lih. tässä) saamelaisten kulttuurisen ja oikeudellisen erityisaseman kokonaisvaltaista järjestämistä (poronhoidossa/porotaloudessa).
23. Porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain (rakennetukilain (986/2011) tavoitepykälässä 1 §:n 2 momentti kiinnitetään aikaisempaan tapaan erityistä huomiota saamelaisiin alkuperäiskansana ja heidän mahdollisuuksiinsa ylläpitää ja kehittää kulttuurimuotoonsa kuuluvia elinkeinoja saamelaisten kotiseutualueella. – Säännös toteutuu edelleenkin nollatasoisesti poronhoitolain puutteiden vuoksi.
24. Rakennetukilain muuttamista koskevan hallituksen esityksen säätämisjärjestystä koskevissa perusteluissa (HE 81/2015 vp s. 47) on aikaisempaa laajemmin tarkasteltu perustuslakivaliokunnan lausuntokäytäntöä. Esityksessä viitataan perustuslain yhdenvertaisuussääntelyyn ja siihen, että perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä on eräin edellytyksin hyväksytty positiivinen erityiskohtelu. Yhdenvertaisuuden suhteeseen perustuslain 17 §:n 3 momentissa säädettyyn saamelaisten alkuperäiskansan oikeuteen ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan ”liittyy myös kysymys toisaalta saamelaisten mahdollisuudesta saada muita elinkeinonharjoittajia parempia tukia ja toisaalta kolttalain mukaisten tukien suhteeseen porotalouden rakennetukilain mukaisiin tukiin.” Tämän positiivisen erityiskohtelun esteenä on kuinkin se, että ”poronhoitoa …ei ole säädetty saamelaisten yksinoikeudeksi…” (lihavointi tässä)
25. Miksi sitten poronhoitoa ei ole säädetty poronhoitolaissa saamelaisten erityiseksi oikeudeksi? Asia ilmenee epäsuorasti rakennetukilain muuttamista koskevan esityksen säätämisjärjestystä koskevista perusteluista (HE 81/2015 vp s. 48), joissa perustuslakivaliokunnan vuoden 2007 lausuntoa selostetaan mielivaltaisesti jättämällä siitä pois valiokunnan viittaukset aikaisempiin kannanottoihinsa (ed.15-17,20-21) saamelaisten poronhoidollisen erityisaseman järjestämiseksi ”valtioneuvoston piirissä” kokonaisuudistuksella kuten seuraavasta tekstivertailusta ilmenee:
Esitys s. 48
”Saamelaisia koskevat säännökset porotalouden rakennetukilaissa perustuvat perustuslakivaliokunnan hallituksen esityksestä porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain muuttamisesta annettuun lausuntoon (PeVL 21/2007 vp s. 2-3), jossa pidettiin tärkeänä ryhtyä kokonaisuudistukseen, jossa saamelaisten kulttuurinen ja oikeudellinen erityisasema otetaan asianmukaisesti huomioon unohtamatta muun paikallisen väestön oikeuksia ja että saamelaiskäräjien edustus lainvalmistelussa varmistetaan alusta lukien.” Perustuslakivaliokunnan lausunto (PeVL 21/2007 vp s. 3)
”Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että valtioneuvoston piirissä ryhdytään kokonaisuudistukseen, jossa saamelaisten kulttuurinen ja oikeudellinen erityisasema otetaan asianmukaisesti huomioon (PeVM 17/1994 vp s. 1-2) unohtamatta muun paikallisen väestön oikeuksia (PeVL 8/1993 vp s. 1/II) ja että saamelaiskäräjien edustus lainvalmistelussa varmistetaan alusta lähtien.”
26. Rakennetukilain muuttamista koskevan esityksen eduskuntaa erehdyttävien säätämisjärjestysperustelujen mukaan perustuslakivaliokunnan vuoden 2007 lausunto rinnastaa muun paikallisen väestön oikeudet saamelaisten kulttuuriseen ja oikeudelliseen erityisasemaan, mitä käytetään esityksen perustelujen lähtökohtana. Tästä ei kuitenkaan ollut kysymys. Olisikin tärkeä saada perustuslakivaliokunnan lausunto siitä, miten tässä tapauksessa toteutuu Suomen Perustuslain mukainen lakiehdotusten perustuslainmukaisuuden valvonta (PL 74 §) ja virkamiesten virkatoimien lainmukaisuus (PL 118 §).
27. Esityksessä sivuutetussa perustuslakivaliokunnan mietinnössä (PeVM 17/1994 vp s. 1-2) oli kyse erityisesti siitä, että saamelaisten kulttuuri-itsehallintoon kuuluvat ”saamelaisten perinteiset elinkeinot”. Kyseisen perustuslakia koskevan uudistuksen tarkoituksena ei ollut saada aikaan muutoksia ”poronhoidon, kalastuksen ja metsästyksen alalla”. Asiaan vaikutti valiokunnan mukaan myös se, että Suomen EU-jäsenyyteen sisältyvän saamelaispöytäkirjan n:o 3 mukaan ”EU-jäsenyys ei estä myöntämästä saamelaisille perinteisillä saamelaisalueilla yksinoikeuksia poronhoidon harjoittamiseen” (lihavointi tässä), kun taas muunlaisten yksinoikeuksien (kalastus ja metsästys) myöntämiseen saamelaisille tarvitaan alun alkaen ”suostumus EU:n tasolla” ja sen lisäksi kansallinen lainsäädäntö.
28. Esityksestä pois jätetyssä toisessa perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 8/1993 vp s. 1/II) siis sivun 1 palstalla kaksi oli puolestaan kyse ainoastaan saamelaisvaltuuskunnan ehdotuksesta poronhoitolakiin otettavasta 4 §:n 2 momentista, joka koskee saamelaisten erityistä oikeutta poronomistukseen saamelaisten kotiseutualueella ja poronomistuksen jatkuvuutta muidenkin (kuin saamelaisten) osalta samalla alueella. (Ehdotus ei siis koskenut saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella olevaa poronhoitoaluetta, jossa oikeus omistaa poroja säilyisi entisellään eli 4 §:n 2 momentin ehdotettu muutos ei olisi koskenut poronhoitoaluetta kokonaisuudessaan.)
29. Kolttasaamelaisten intensiivistä tukea Inarin koltta-alueella perustellaan esityksen säätämisjärjestystä koskevassa osassa (HE 81/2015 vp s. 48), siten, että kysymys on ”nimenomaan kulttuurisesta tukemisesta” ja ”erään saamelaisen vähemmistöryhmän positiivisesta erityiskohtelusta…” (korostus tässä). Muualla saamelaisalueella esityksen mukaan ”ei ole samanlaista tuen erilaistamisen tarvetta saamelaisten ja muiden asukkaiden välillä.”
30. Esityksessä torjutusta erilaistamisen tarpeesta saamelaisten ja muiden asukkaiden välillä saamelaisten kotiseutualueella ei ole kysekään edellä selostetussa perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 21/2007 vp s. 3), vaan kyse on saamelaisten kotiseutualueella harjoitettavasta poronhoidosta ja porotaloudesta, jota tulisi koskea positiivinen erityiskohtelu muuhun poronhoitoalueeseen verrattuna.
31. Rinnastamalla saamelaisten porotalous muiden poronhoitoalueen poronhoitajien poronhoitoon, päädytään siihen, että rakennetukiin ei esityksen (HE 81/2015 vp s. 47-48) mukaan sisälly ”ehdotonta velvollisuutta” myöntää tukea saamelaisille edullisemmin ehdoin kuin muille elinkeinon harjoittajille, ”mutta laki mahdollistaa sen…”. Myös kolttalain korkeammat tukitasot ja monipuolisemmat tukikohteet asettavat esityksen mukaan ”saamelaiseen alkuperäiskansaan” kuuluvan erään ryhmän parempaan asemaan kuin muut saamelaiset, joille porotalouden tuki myönnetään yksinomaan rakennetukilain nojalla. Esitys kuitenkin puoltaa molempien lakien ratkaisuja, koska kummankaan tukilain sisällössä ja soveltamisessa ”ei ole miltään osin kysymys perinteisten saamelaisten elinkeinojen kuten poronhoidon… harjoittamisen estämisestä…” (lihavointi tässä)
32. Mainituista säätämisjärjestystä koskevista virheellisistä lähtökohdista eduskunta on hyväksynyt rakennetukilain (986/2011) ja rakennetukilain muuttamislain (EV 115/2015) Rakennetukilaista tai rakennetukilain muuttamista koskevasta laista ei edes ilmene mitä tarkoitetaan saamelaisten alkuperäiskansalla, joten lain toimenpiteiden erityisenä subjektina olevaa ryhmää ei ole yksilöity laissa. Lakiteksteissä ei ole myöskään säädetty siitä, mitkä ovat saamelaisten kulttuurimuotoon kuuluvia elinkeinoja.
33. Metsähallitusorganisointia ajatellen edellä 11-32 sanotulla on mielestäni merkitystä Metsähallitusta koskevan lakiehdotuksen 5 §:n mukaisten julkisten hallintotehtävien kannalta. Julkisia hallintotehtäviä hoidetaan virkamiesvastuulla suoritettavilla hallintopäätöksillä. Nämä päätökset koskevat 5 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaisesti myös poronhoitolaissa (848/1990) ja porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetussa laissa (986/2011) koskevia tehtäviä. Poronhoitolaki ei mielestäni ole sisällöltään perustuslakivaliokunnan lausunnossaan PeVL 21/2007 vp tarkoittaman kaltainen, sen johdosta, että lakia ei ole muutettu ”saamelaisten kulttuurista ja oikeudellista erityisasemaa” vastaavaksi saamelaisten kotiseutualueen osalta. Sama koskee rakennetukilakia, jota koskevan esityksen säätämisjärjestyksen mielivaltaisissa perusteluissa on sivuutettu perustuslakivaliokunnan selvä kanta asiaan. Perustuslakivaliokunnan tulisi arvioida onko mainitut lait nykyisessä muodossaan sovellettavissa julkisten hallintotehtävien hoitamisen perustaksi.
C. Valtion metsätalousosakeyhtiö – osakeyhtiö vai viranomainen
34. Lakiehdotus valtion metsätalousosakeyhtiöstä koskee markkinaehtoisesti toimivaa valtion metsätalousosakeyhtiötä. Osakeyhtiölle annettaisiin lain 4 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaisesti oikeus Metsähallituksen puolesta myöntää poronhoidon harjoittamiseen tarpeellisia laitteita, rakennelmia ja aitoja. Saamelaisten poronhoito toimii ristiriitatilanteessa kyseisen osakeyhtiön markkinaehtoisen toiminnan kanssa, joten on syytä kysyä, mitä takeita on osakeyhtiön toiminnan puolueettomuudesta. Jos taas on tarkoitus, että osakeyhtiö toimisi viranomaisena, voidaanko tällaisessa ristiriitatilanteessa Suomen Perustuslain 124 § huomioon ottaen osakeyhtiölle antaa kyseisiä hallintotehtäviä.
D. Uusi Metsähallituslaki vai Metsähallituslain osittaisuudistus
35. Metsähallitusorganisointia koskevan esityksen luvussa “riippuvuus muista esityksistä” viitataan ILO:n alkuperäiskansasopimuksen nro 169 hyväksymistä ja Metsähallituslain muuttamista koskevaan esitykseen (HE 264/2014 vp, jäljempänä ILO 169 esitys). Kokonaan uudistettavaan metsähallituslakiin ei sisältyisi aikaisempaa esitykseen sisältyviä säännöksiä: ”Eduskuntakäsittelyssä tulisi ottaa huomioon, että aikaisemmin annettua esitystä ei voida toteuttaa esitetyllä tavalla.” (s. 36-37)
36. ILO 169 esitykseen sisältyy Metsähallituslain muuttaminen, joissa otetaan huomioon saamelaisten positiivinen erityiskohtelu saamelaisten kotiseutualueella. Ehdotetun 16 a §:n mukaan saamelaisten kotiseutualueella tapahtuvassa suunnittelussa Metsähallituksen tulee yhteistyössä saamelaiskäräjien ja koltta-alueella kolttien kyläkokouksen kanssa selvittää suunnitelmista aiheutuvat vaikutukset saamelaisten oikeudelle alkuperäiskansana ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan sekä harkita mahdollisten haittojen vähentämiseksi ja estämiseksi tarvittavat toimenpiteet.
37. Lisäksi Metsähallituslain muutosesityksen 16 b § sisältää heikentämiskiellon. Sen mukaan saamelaisten kotiseutualueen valtion maa- ja vesialueilla toteutettavat Metsähallituksen suunnitelmat ja hankkeet on laadittava ja toteutettava siten, etteivät ne olennaisesti heikennä saamelaisten eivätkä koltta-alueella kolttasaamelaisten mahdollisuuksia käyttää heille alkuperäiskansana kuuluvia oikeuksia harjoittaa perinteisiä saamelaiselinkeinoja tai muutoin ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan. Saamelaiskäräjillä ja kolttien kyläkokouksella on oikeus hakea muutosta Metsähallituksen tekemään hallintopäätökseen sillä perusteella, että päätös on heikentämiskiellon vastainen.
38. ILO 169 esityksen siirtyminen vaalien jälkeisen eduskunnan käsiteltäväksi ei ole poistanut siihen sisältyvää Metsähallituslain muutosehdotusta. Suomen Perustuslain 49 §:n 3 momentin mukaan: ”Eduskunnassa vireillä olevan kansainvälisen asian käsittelyä voidaan tarvittaessa jatkaa myös eduskuntavaalien jälkeen pidettävillä valtiopäivillä.” Oikeusministeriö on kirjeellään saamelaisvaltuuskunnalle (19.11.2015) ilmoittanut, että tarkoituksena on pitää ILO-169 esitys (Metsähallituslakia koskevine muutoksineen) ”vireillä eduskunnassa ensi vuoden ajan.” Eduskunnassa on siten vireillä kaksi Metsähallituslakia koskevaa esitystä, joista vain toisessa esityksessä toteutuu saamelaisia alkuperäiskansana koskeva positiivinen erityiskohtelu. Perustuslakivaliokunnan tulisi arvioida kumpi ehdotuksista – vai niiden yhdistelmä – täyttää paremmin Suomen Perustuslain 22 §:n säännöksen, jonka mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.
39. Paitsi muodollisesti myös asiallisesti tulisi Metsähallituksen uudelleenorganisoinnissa ottaa huomioon ILO-169 esitykseen sisältyvät saamelaisten oikeuksia turvaavat muutokset. Eduskunnan sosiaalivaliokunta lausui ILO:n alkuperäiskansasopimusta 169 koskevan hallituksen esityksen (HE 306/1990 vp) eduskuntakäsittelyssä vuonna 1990, että jo siinä vaiheessa, kun sopimus vielä on ratifioimatta ”on ryhdyttävä toimenpiteisiin ratifioinnin edellytysten luomiseksi. Lisäksi jo ennen sopimuksen ratifiointia on pyrittävä lainsäädännössä ja hallinnossa toimimaan yleissopimuksen säännösten ja hengen mukaisesti.” (SoVL 11/1990 vp s. 1/II)
OTK Heikki J. Hyvärinen
Saamelaisvaltuuskunnan ja saamelaiskäräjien
lakimiessihteeri 1988 – 2007
Perustuslakivaliokunnan asiantuntijana
saamelaisasioissa PeVL 7/1978 vp – PeVM 12/2014 vp
Tohtoriväitöskirja tekeillä Lapin Yliopiston
oikeustieteiden tiedekunnassa: ”Lappskatt,
skattemannarätt och rättskontinuitet”